Pohjois-Makedonia


Eeli Hele

Makedonia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991 ja otti tuolloin käyttöön nimen Makedonian tasavalta. Kreikka ei hyväksynyt Makedonia-nimen käyttöä, koska Kreikassa sijaitsee Makedonian maakunta. Kiista kesti melkein 30 vuotta. Kreikka ja Makedonia pääsivät sopuun maan nimestä 2018. Sopimuksen mukaan maan nimeksi tuli Pohjois-Makedonia. Nimenmuutos astui virallisesti voimaan erilaisten muodollisuuksien jälkeen 12. helmikuuta 2019.
Monelle kreikkalaiselle on mahdotonta hyväksyä tätä, ja satatuhatta nimisopimuksen vastustajaa huusi mielipiteensä julki Syntagma-aukiolla: ”Makedonia on kreikkalainen.” Vastassa oli 2000 poliisia, kyynelkaasua ja pamppuja.

Kreikan puolustusministeri erosi tehtävästään nimikiistan vuoksi, koska kyseessä oli niin merkityksellinen asia, ettei voinut jatkaa toimessaan.

Skopje on Pohjois-Makedonian pääkaupunki. Siellä asuu puoli miljoonaa ihmistä eli lähes neljäsosa koko maan väestöstä.

Heräsimme Skopjessa uuden ja modernin hotelli De Kakan ikkunattomassa huoneessa.  Henkilökunta oli todella ystävällistä ja auttavaista. Heikki hukkasi kampansa herkullisella aamiaisella, mutta siivooja toi sen minulle ja kertoi sen jääneen seurassani olleelta herrasmieheltä. Vettä sateli, kun lähdimme tutustumaan meille kaikille uppo-outoon kaupunkiin. Vanha kaupunki basaareineen oli todella viehättävä ja kosteasta säästä huolimatta siellä oli mukava kierrellä.



 
Lähes koko Skopje tuhoutui vuoden 1963 maanjäristyksessä. Se rakennettiin nopeasti uudelleen ja silloin katosi iso osa maan historiaa. Aloitettiin valtaisa rakennushanke  Skopje 2014, jonka tarkoituksena oli tuoda kaupunkiin historiallisempi ilme. Kaupunkiin on noussut uusia rakennuksia, patsaita ja monumentteja. Projektilla ei ole koko kansan yhtenäistä tukea. Ihmettelimme yhtä patsasta, jolla selvästi kunnioitettiin jonkun opettajan työtä. Ohi kulki nuori mies ja hän sylkäisi patsaan suuntaan ja näytti vielä molempia keskisormia.



Lähestyimme Vardar-jokea ja patsaiden paljous löi meidät ällikällä. Niitä oli varmasti satoja, suuria ja pieniä. Suihkulähteet olivat vielä peitettyinä, mutta pressujen alta pilkistivät vähintäänkin luonnollista kokoa olevat hevoset takajaloilleen kavahtaneina.


Makedonia-aukiolla 22-metrinen Aleksanteri Suuri ratsasti korkean pylvään päällä uljaalla hevosella ja leijonapatsaat suojelivat häntä. Patsas on pystytetty vuonna 2011 Makedonian 20 vuotuisen itsenäisyyden kunniaksi. 

Siltoja oli monta monituista ja molemmilla reunoilla oli patsaita vieri vieressä. Vanha kivisilta on yksi paikallisista nähtävyyksistä.



Skopje oli ystävällinen, siisti, edullinen ja mahtipontinen.

Äiti Teresa
Äiti Teresa syntyi Skopjessa vuonna 1910. Hän oli roomalaiskatolinen albaani. Hän lähti 18-vuotiaana Irlannin kautta Intiaan. Myöhemmin Äiti Teresasta tuli kuuluisa köyhien eteen tekemänsä työn ansiosta. Kuolemansa jälkeen äiti Teresa julistettiin pyhimykseksi. Skopjessa kunnioitetaan äiti Teresaa monella tavalla: Äiti Teresalla on aukio, klinikka, muistotalo, patsas ja sitaatteja seinillä: “Jos et voi ruokkia sataa ihmistä, ruoki edes yksi” 






Kaikki neljä söimme lounaan basaarialueella ja maksoimme siitä 16 euroa. Hintaan sisältyi pari oluttakin. Seuraavaksi ajoimme taksilla linja-autoasemalle ja se kyyti köyhdytti meitä parilla eurolla.
Suuntana Kreikka ja Thessaloniki.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsinki - Krakova

MATKAPÄIVÄ BUDAPESTISTA BELGRADIIN

Krakova